No pain - no gain?

Hei taas! Nyt on takana uuden ohjelman ensimmäinen reeni – jalat. Reeniin kuuluu oikeasti myös vatsalihaksia, tarkemmin sanottuna syvät sellaiset. Eilen kuitenkin tehtiin vaan jalat reenistä ja katsottiin muiden päivien uudet liikkeet läpi. Hyvältä vaikuttaa, en malta odottaa noita reenejä!

Mutta, takaisin eiliseen jalkatreeniin. En ole ikinä treenatessa kokenut mitään tollasta! Kaikki muu oli perus kamalaa hampaiden kiristelyä ja puhinaa, kunnes tuli viimenen liike jaloille, pudotussarjat jalkaprässissä. Ihan tosi mä kävin niiden toistojen aikana läpi koko tunneskaalan oksennustunteesta pyörtymiseen ja sen kautta itkemiseen. En ymmärrä! Tehdessäni lopuks soutulaitteella loppuverryttelyä meinasin purkahtaa itkuun ilman mitään syytä, jotenkin mieli vaan tuntu niin puhdistuneelta niiden pudotussarjojen jälkeen. En oo ikinä kokenu reenin jälkeen mitään tollasta, todella erikoista!

kuva: google

Reeneissä oli paljon entuudestaan tuttuja liikkeitä ja innolla odotan että pääsen pumppaileen erityisesti olkapäitä ja selkää. En edes tiedä, että miks, mutta jostain syystä haluan pyöreen takapuolen lisäks ehdottomasti myös pyöreet olkapäät. :D

Palatakseni otsikkoon, jalkatreeni oli ihan mahtava, mutta joka kerta en vaan usko, että riittää voimaa repiä ihan kaikki mehut irti. Tykkään tosi paljon treenata ”ihan täysiä” ja reenin jälkeen on ihana istua pää tyhjänä pukkareilla. Aina ei kuitenkaan oo sellanen voittajafiilis ennen reeniä, eikä tunnu siltä, että jaksaa antaa reenille 120%. Mulla itsellä on usein vaikeuksia lähtee salille silloin, kun ei oo tota voittajafiilistä jo etukäteen ja tuntuu, että menis vetään reenin puoliteholla. Haluan oppia meneen treenaamaan myös silloin, kun ei tunnu siltä, että on tulossa maailman historian paras treeni, sillä oikeasti ainut treeni joka harmittaa, on se treeni joka jää tekemättä.

Aion opetella liikkumaan ihan vain liikkumisen ilosta, enkä maksimisuoritukset silmissä kiiluen. Oon varmasti menettänyt kymmeniä treenitunteja tähän mennessä kun oon jäänyt kotiin vellomaan, että saanko tarpeeksi tehokkaan salitreenin aikaan, tai olisiko suunnittelemani juoksureitti tarpeeksi tehokas ja pitkä.

kuva: google

Tällä tekstillä koitin hakea sitä, että haluan oppia liikkumaan enemmän ihan vain liikunnan aiheuttaman hyvän olon vuoksi, enkä sen takia, kuinka tehokasta se on ja kuinka monta kaloria yhdessä reenissä kuluu. Oon monesti jättänyt kävelylenkkejä väliin, kun ne on tuntunu turhilta. Nyt aion keskittyä siihen omaan aikaan luonnossa, jonka kävely mulle antaa. Aion nauttia maisemista ja nähdä mahdollisimman monta upeaa auringonlaskua tänä kesänä! Aion myös oppia nauttimaan kehonhuollosta, sillä oon laiminlyönyt sitä ihan liian pitkään. Omaan kehonhuoltooni palaan kyllä varmasti vielä myöhemminkin, sillä siihen on panostettava entistä enemmän, että pystyn vielä tulevaisuudessa juoksemaan säännöllisesti ilman kipeytyvää pohjetta. 

Oikein rentouttavaa sunnuntaita!

Hitaasti hyvä tulee, mutta kuinka hitaasti?

Oon tässä nyt kokenut pientä turhautumista kevään mittaan koska oon nyt koko ensimmäisen yliopistovuoteni junnannu samassa painossa ja mitoissa. Myönnän, että olisin voinut tehdä asioita paljon paremminkin esimerkiksi syömisten kanssa, mutta turhauttaa, että kaikki täytyy tehdä aivan nappiin oikein, että alkaa saada tuloksia näkyviin.. En halua kuulostaa laiskalta vaan omassa päässä tuntuu ennemminkin siltä, että en tiedä ihan sitä tarkkaa reseptiä vielä tähän muutokseen ja se turhauttaa…

Kulunut kouluvuosi oli kyllä kovin jännittävä ja monin paikoin stressaava, vaikkei itse kurssit stressannu, enemmänki se, että nyt saa itse päättää niin paljon, että se alkoi aina välillä jopa pelottaa. Mitä jos teen vääriä valintoja? Tuo koulupohdinta yhdistettynä 3-4 työvuoroon viikossa toi mukanaan sen, että en pystynyt olemaan omassa hyvinvoinnissani niin täysillä mukana kun olisin halunnut. En siis keskittynyt täysillä siihen mitä suuhuni laitoin vaan kiireessä tuntui hyvältä napata jotain vähän huonompaa.

Salilla kävin tunnollisesti 3-4 kertaa viikossa ja nautin siitä, mutta tiesin myös tarvitsevani muutakin liikuntaa jotta muutosta alkaisi tapahtumaan. En vain jaksanut pohtia, mitä se olisi, jota vielä tarvitsin. Kävin kyllä melko paljon lenkillä, mutta siihenkään en saanut samanlaista paloa kuin ennen kun pelkäsin koko ajan, että vasen pohkeeni kipeytyy taas – ja niinhän siinä kävi muutama viikko takaperin. Sen jälkeen en ole voinut juosta kertaakaan, kävelylle lähteminen tuntuu turhalta. Miksi kävely sitten tuntuu turhalta? No sen takia, kun se ei polta niin paljoa kaloreita kuin juoksu, ja toiseksi, haluan edetä nopeampaa. Juoksu on siitä ihanaa, kun voi edetä niin lujaa kun jalat vain kestävät. Keväällä aikaa lenkeille ei ollut niin paljon, ja halusin, että ne olisivat mahdollisimman tehokkaita ja sen vuoksi kävely tuntui turhalta. Miten tyhmää ajattelua.

kuva google.fi

Nyt kun koulu on kesälaitumilla seuraavat neljä kuukautta, olen päättänyt opetella uutta ajattelumallia ja haluan oppia elämään hetkessä. Haluan oppia nauttimaan jokaisesta hengenvedosta ja nähdä ne kävelylenkit upeana tapana hengähtää ja avartaa omaa katsomustani. Tällä hetkellä tuntuu, että oma pääni on niin pyörällä kaikesta koulusta ja töistä ja niiden suorittamisesta, että en osaa täysillä nauttia oikein mistään ja kaikki mistä kuuluisin nauttia, on myös muuttunut suorittamiseksi. Toissailtana tullessani bussilla töistä kotiin, kuuntelin pitkästä aikaa musiikkia puhelimellani. Bussin reitti kulki ison järven vierestä ja aurinko oli laskemassa ja värjännyt taivaan oranssiksi ja vaaleanpunaiseksi. Hetken mielijohteesta päätin katsoa bussissa selkäni taakse ikkunasta ja näin yhden upeimmista auringonlaskuista, joita näillä leveysasteilla varmaankaan voi nähdä. Aurinko oli jo puoliksi hävinnyt horisontista ja loppuosa siitä oli värjääntynyt leiskuvan punaiseksi ja kaikki sen ympärillä oli myös värjäytynyt aivan upean väriseksi. Käännyin vielä toisenkin kerran katsomaan tätä auringonlaskua ja täytyin energialla kun vain katsoinkin tuota auringonlaskua. Se oli juuri se, mitä olin kaivannutkin.

Tänä kesänä haluan nähdä mahdollisimman monta upeaa auringonlaskua ja vain nauttia, sillä se on niin minua! Tykkään kävellä iltamyöhään ulkona ja pohtia mitä tyhmimpiä asioita ja haaveilla. Sitä ei vain ole tullut tehtyä moneen vuoteen kun kaikki suorittaminen on vienyt mennessään. Juuri muutama viikko sitten avauduin ystävälleni kahvilla, kuinka vihaan sitä, kuinka kaikesta on tullut pelkkää suorittamista, eikä aikaa haaveilulle jää. Itse rakastan haaveilua ja haluaisin raivata kalenteriini tilaa pelkälle olemiselle, koska silloin itse koen saavani parhaat ja hulluimmat ideat!  Käsi sydämellä myönnän olevani ikuinen unelmoija.

Tämä teksti taisi hieman karata käsistä kun keskityin vain ajatuksenvirtaan ja kirjoitin, mitä päässäni pyörii. Tämän kesän suurin missioni on ehdottomasti oppia elämään hetkessä ja unelmoimaan jälleen. Uskon, että paremmat elämäntavat ja kunto kyllä seuraavat siinä mukana :) 

comeback

Hei taas! Pahoittelut poissaolosta, koulu imaisi mut mukaansa pariks viime kuukaudeks, eikä paljoa muuta töiden lisäks mahtunu päähän. Nyt alkoi kuitenkin n. 120 päivän haaste ja aion sen aikana katsoa mihin musta on! 120 päivää koska suunnilleen sen jälkeen jatkuu koulu :)

Niin ihanaa oli herätä aamulla ilman mitään kiirettä tai ressiä mistään! Töitä on huomenna illalla mutta siihen on vielä paljon aikaa. Salille meen huomenna kun saan uuden ohjelman, toivottavasti oon nyt ottanu tän paranemisen kans varman päälle. Sain vappuna mukavan kevätnuhan ja sen parantelu on kestänyt tähän asti.

Pohtiessani että aloitanko ylipäätään kirjoittamaan minkään näköistä treenipäiväkirjaa mietin, että miksi haluaisin kirjoittaa omista onnistumisista ja epäonnistumisista julkisesti. Totesin kuitenkin, että kirjoittaminen on paras tapa seurata etenemistä, ja että nimenomaan on se sopiva vaihtoehto, sillä päiväkirjoja ei ole tullut kirjoitettua sitten ala-asteen. Nettiin kirjoitettavaan ”treenipäiväkirjaan” on myös helpompi ladata kuvia esimerkiksi ruoista, treenistä ja oman kehon muutoksesta. Omalle peilikuvalle sokaistuu niin helposti ja silloin on turvauduttava kuvien voimaan, kun tuntuu että oma kunto junnaa paikallaan.

Nyt siis otan itseäni niskasta kiinni ja päivitän tänne tehokkaammin reenejäni ja syömisiäni :) 

Otin tossa äsken kuntokuvat ja apuaaaa!! Heti ens viikosta alkaen taas täys reeni päälle tai ei tästä tuu mitään! Oon niin motivoitunu onnistuun ja tiedän että pystyn tähän. Lähtötilanne vois olla pahempikin, mutta mulle toi on riittävän paha.. huh!

heh.. apua! huomenna heti hommiin salilla!

Koitan noita kuvia päivitella melko usein ja samoilla vaatteilla niin jos eron huomais. 

Haluan uskoa, että nyt mulla riittää aikaa kirjottaa tänne, intoa ainakin riittää :)